Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppilaitosyhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppilaitosyhteistyö. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Studentwork toivottaa vuoden 2015 tervetulleeksi

On aika näpytellä viimeisiä kertoja työsopimuksien, työtodistusten ja muiden virallisten papereiden loppuun päiväys vuoden 2014 puolelle. Vuosi 2015 on nyt aivan nurkan takana ja on aika muistella mennyttä vuotta sekä saavutettuja asioita. Studentworkin kohdalla tänä vuonna tuli myös yksi merkittävä askel 10 vuoden tullessa virallisesti täyteen 28.12.2014. Näkymä on kuitenkin hyvä ottaa tässä vaiheessa jo eteenpäin tulevaan vuoteen ja ottaa nopea katselmus mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.

Turku laittaa vuoden käyntiin vauhdikkaasti sponsoroimalla Turun AMK:n osuuskuntien Swangon ja Visioonan järjestämää TPS-HIFK-ottelua. Studentwork on pelissä myös mukana kertomassa kesätyömahdollisuuksista ja etsimässä tulevaisuuden Talentteja.


Turun toimisto jakaa peliin myös ilmaislippuja joten jos kesätyöpaikka ja suunnitelmat 8.1.2015 on vielä hakusessa, niin lyö kaksi kärpästä samalla iskulla laittamalla sähköpostia osoitteeseen rekrytointi.turku@studentwork.fi otsikolla Student Game ja voit päästä ilmaiseksi tapahtumaan mukaan (liput normaalisti 12€/kpl).

Kesätyöpaikkoja on nyt jo esillä sivuillamme ja koko ajan tulee lisää. Tarkoituksenamme onkin tarjota kattava paketti eri alan kesätöitä uransa alussa oleville Talenteille. Tämän hetken avoinna olevat kesätyöt voit katsoa TÄSTÄ.  Tammikuussa alkaa kuitenkin toden teolla tohina, kun Fortumin, Carunan, viher- ja infra-alan kesätyöpaikat avautuvat valtakunnallisesti haettavaksi sivuillemme.

2014 avautui myös Studentworkin oma sisäinen työnhaku sivusto http://www.joinstudentwork.com/. Haemme tälläkin hetkellä rekrytointiassistentteja mukaan kesätyöprojektejen toteutukseen, vahvistusta Helsingin mainioon myyntitiimiin ja rekrytoijaa Ouluun. Käy kurkkaamassa sivusto, jos HR-toiminta ja asiakaslähtöinen myyntityö ovat urahaaveinasi. Voin (ehkä hieman puolueellisesti) todeta, että ihastut alan parhaaseen tiimiin!


Hyvää uutta vuotta ja menestystä vuodelle
 2015 toivottaa Studentwork!


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Intel Security is hiring!



Do you want to become a part of the world’s largest dedicated security technology company, and take part in interesting and varying client projects? Have you always wanted to use your testing and coding abilities to something significant, such as securing the on-line safety of everyone and everything connected to the internet? Do you wish to work alongside great colleagues with a common goal to make the cyber world a safer place? If so, come and hear about the career possibilities Intel Security is offering.

Together with McAfee/Intel Security (I will explain these brands in the following chapters, so be patient and keep reading J) we are organizing a recruitment tour. We are aiming to attract both future talents and people with a track record of achievements. We’ll visit four schools and after this we’ll organize an event, where we will invite all potential candidates from juniors to gurus. The schedule for the school tour is following:
  
o    7.10.2014 from 10am to 2pm: Laurea University of Applied Sciences, Leppävaara – Network to get work
o    8.10.2014 from 10am to 2pm: Helsinki Metropolia University of Applied Sciences, Bulevardi Campus, uuden kemian aula
o    14.10.2014 from 10am to 2pm: University of Helsinki, Kumpula Campus, Exactum
o    16.10.2014 from 10.30am to 1.30pm: Aalto University, house of Computer Science and Engineering
   6.11.2014 TalentIT fairs at Aalto University

In addition to telling you about amazing career opportunities (by the way, thesis workers are also welcome), we will be serving free coffee and tea! Even more reasons to come and have a chat with us. You will recognize us from Studentwork and Intel Security banners and beautiful smiles. Well, at least the former.

Finally - thank you for your patience - more information on our client company and the different brands: Intel Corporation is an American multinational corporation headquartered in Santa Clara, California. Intel is one of the world's largest and highest valued semiconductor chip makers, based on revenue. It is the inventor of the x86 series of microprocessors, the processors found in most personal computers. Furthermore, McAfee, part of Intel Security is the world's largest dedicated security technology company. On February 28, 2011, McAfee became a wholly owned subsidiary of Intel. In early 2014, Intel announced it would rebrand McAfee as Intel Security. However, while Intel Security is (mostly) used in the external communication of the company, the McAfee name still lives on in the product names.  Furthermore, if you are familiar with the field and have heard of a Finnish company called Stonesoft, it was acquired by McAfee in 2013. After this Intel Security has invested heavily in Finland and employed a significant number of new software professionals – the plan for year 2015 is to continue this growth.

To give you an overview of the size of Intel Corporation, here are some figures:
o    107 600 employees (at the end of 2013)
o    2013 net revenue: 52,7 billion US dollars
o    Offices in 70 countries

After the school tour we’ll hold an informal event, where we will outline Intel Security’s plans for the next 12 months and beyond. Thus, even if you are not considering a career move immediately we would love to meet you. The event will be held 5th of November at 5pm in Kamppi. In order to enroll to the event, read first HERE (Software Developer) and HERE (Quality Assurance Developer) what we are offering and you can also contact recruitment specialist Essi Heino for more information. While the recruitment focus is in these positions, Intel Security is always willing to hear about your experience and achievements related to other roles. 


Picture from McAfee’s previous recruitment event this March at our office
There will be several of the Intel Security team present at the event, so you will have the possibility to ask job related questions. The company is highly committed to finding the best employees and their HR personnel are flying over from England especially for the event. They can also tell you about international opportunities.

I am finishing with Intel Security’s Senior Recruitment Business Partner Paul Helbrough’s, UK office, words: “A few years ago the number of things connected to the Internet surpassed the number of people on Earth and by 2020 this number is expected to reach 50 Billion. Imagine that... for every living person there will be SEVEN devices connected to the internet. How would you like to work for a company committed to ensuring that this connected world is free from threats and is a safe environment for every corporation or individual. Well, that company is Intel Security and you can be a real part of this exciting challenge... are you up for it?”

We hope to see many of you at the events! J 

On behalf of Intel Security team,

Laura Lönnqvist
Key Account Manager
Studentwork Sharper

PS. As we are also looking for experienced professionals, we are cooperating with our sister agency Sharper. So you may find Sharper name in some advertisements. Now I’m done writing ;)  

More buzz from McAfee’s previous recruitment event.

torstai 18. huhtikuuta 2013

EMPLOYER BRANDING – Linkki yritysten ja nuorten osaajien välillä


Kilpailu osaavasta henkilöstöstä on kovempaa kuin koskaan. Nopea eläköityminen ja kilpailun aiheuttama kova paine saavat aikaan sen, että huippuosaajista käydään tällä hetkellä raakaa kilpailua työmarkkinoilla. Tässä paineessa yhä useammat yritykset kääntävät katseensa nuoriin osaajiin ja etsivät itselleen potentiaalisia tulevaisuuden huipputalentteja. Nuorissa osaajissa on valtava kehittymismahdollisuus sekä uutta näkemystä, joka saadaan oikealla ohjauksella hyvin nopeasti yrityksen käyttöön. Yhä useammin vastavalmistunut toimii kokeneemman työntekijän oppipoikana, mutta haastaa samalla myös mentorinsa ajattelua uusilla näkökulmilla.

Me Studentworkillä olemme erikoistuneet toimimaan yrityksen ja nuorien osaajien välisenä yhdistäjänä. Teemme jatkuvaa yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa ja jokaisella meistä rekrytoijista on oma verkostonsa alueensa nuoriin lupauksiin. Tätä verkostoa tarjoamme myös asiakkaidemme käyttöön. Yksi kattavimmista palveluistamme on Employer Branding. Tämän palvelun avulla autamme yritystä luomaan oman vastaavan verkoston opiskelijoihin ja tätä kautta parantamaan yrityksen tunnettavuutta ja yrityskuvaa nuorten osaajien parissa. Varsinkin niissä tilanteissa, joissa kilpailu osaavasta henkilöstöstä on kiivasta, yrityksen positiivinen maine auttaa rekrytointia merkittävästi.

On ollut yllättävää huomata kuinka usealla yrityksellä on vaikeuksia tavoittaa nuoria ja ymmärtää heidän ajattelutapaansa. Me olemme päivittäin tekemisissä nuorten kanssa ja uskallankin väittää, että tunnemme kohderyhmämme kuin omat taskumme. Tätä auttaa osaltaan myös se, että olemme itsekin varsin nuorta porukkaa.  Jo tämän vuoden aikana olemme olleet mukana lukuisissa tapahtumissa eri oppilaitoksissa ja olemme Studentworkin lisäksi markkinoineet näkyvästi myös useita asiakasyrityksistämme ja heidän uramahdollisuuksiaan.

Toisaalta Employer Branding tarjoaa mahdollisuuksia myös opiskelijoille. Me rekrytoijat kuulemme jatkuvasti opiskelijoilta, että myös he kaipaavat tiiviimpää yhteistyötä yrityksien ja työelämän kanssa. Useimmiten opiskelijat valittavat opintojen liiasta teoreettisuudesta ja kaipaavat enemmän yhteyttä käytännön työelämään. Studentwork tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden tiiviimpään yhteistyöhön yritysten kanssa jo opiskelujen aikana. Lisäksi kauttamme muodostuu luonnollinen lähestymisväylä muuten helposti etäiseltä tuntuvaan työmaailmaan. Tarjoamme opiskelijoille mm. kesätyömahdollisuuksia, trainee-ohjelmia, harjoittelupaikkoja sekä opinnäytetyömahdollisuuksia. Autamme myös nuoria työnhaussa: pidämme messuilla cv-klinikoita ja käymme luennoimassa oppilaitoksilla työnhakemisen prosesseista.

Studentwork toimiikin siis nuorten osaajien ja yrityksien välisenä linkkinä. Rekrytoijan työssä mielestäni palkitsevinta on se, kun näkee tämän yhteyden toimivan käytännössä: osaava nuori löytää unelmiensa työpaikan ja yritys löytää kipeästi tarvitsemansa nuoren lupauksen riveihinsä. Kyseessä on win-win -tilanne, jossa kaikki osapuolet hyötyvät.

Rekrytointispesialisti Sanna Lehtoniemi, Studentwork Oulu

perjantai 7. joulukuuta 2012

Studentwork ja JAMK yhteistyöhön

Yrityksemme toiminta perustuu strategisten kumppanuuksien luomiseen. Kumppanuudet ovat aina yhtä tärkeitä, oli sitten kyse työtekijöistä tai -hakijoista, asiakasyrityksistä tahi oppilaitoksista. Pidämme aktiivisesti yhteyttä moniin eri alojen oppilaitoksiin mm. Brand Coordinatoreidemme avulla. Brand Coordinatorit ovat meidän omia sanansaattajiamme, koululähettiläitämme, jotka pitävät huolen siitä, että Studentworkin ja oppilaitoksen yhteistyö pelaa parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Viime viikolla Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK julkisti uudet kumppaninsa, ja Studentworkilla on kunnia päästä mukaan JAMKin kumppanuusyritysten joukkoon. Kuten JAMKin kotisivuilla lukee, kumppanuusyhteistyö on JAMKin ja yrityksen välistä pitkäaikaista ja kokonaisvaltaista yhteistyötä, jonka tavoitteena on kehittää yhteistyön systemaattisuutta, tuoda laaja-alaisia ratkaisuja yrityksen tarpeiden ja JAMKin tarjonnan yhteensovittamiseksi sekä mahdollisesti rakentaa uusia yhteistyön muotoja. Kumppanuusyrityksen kanssa tehdään kumppanuussopimus, jossa määritellään yhteistyön muodot sopimuskaudella. Systemaattinen yhteistyö liittyy yleensä räätälöityihin koulutuksiin, opiskelijoiden rekrytointiin, työharjoitteluun, yhteiseen näkyvyyteen sekä osaamisen vaihtoon liittyviin asioihin.


Jyväskylän toimistomme rekrytointispesialisti Miika Nykänen: "Odotamme paljon tältä yhteistyöltä, ja uskomme sen tuovan mukanaan paljon hyvää tulevaisuudessa. Toivomme myös, että pystymme tulevaisuudessa luomaan muitakin hyviä kontakteja Keski-Suomen alueen oppilaitoksiin!"


Jyväskylän toimistomme sijaitsee osoitteessa Yliopistonkatu 26 A, 3. kerros.