keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Studentwork toivottaa vuoden 2015 tervetulleeksi

On aika näpytellä viimeisiä kertoja työsopimuksien, työtodistusten ja muiden virallisten papereiden loppuun päiväys vuoden 2014 puolelle. Vuosi 2015 on nyt aivan nurkan takana ja on aika muistella mennyttä vuotta sekä saavutettuja asioita. Studentworkin kohdalla tänä vuonna tuli myös yksi merkittävä askel 10 vuoden tullessa virallisesti täyteen 28.12.2014. Näkymä on kuitenkin hyvä ottaa tässä vaiheessa jo eteenpäin tulevaan vuoteen ja ottaa nopea katselmus mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.

Turku laittaa vuoden käyntiin vauhdikkaasti sponsoroimalla Turun AMK:n osuuskuntien Swangon ja Visioonan järjestämää TPS-HIFK-ottelua. Studentwork on pelissä myös mukana kertomassa kesätyömahdollisuuksista ja etsimässä tulevaisuuden Talentteja.


Turun toimisto jakaa peliin myös ilmaislippuja joten jos kesätyöpaikka ja suunnitelmat 8.1.2015 on vielä hakusessa, niin lyö kaksi kärpästä samalla iskulla laittamalla sähköpostia osoitteeseen rekrytointi.turku@studentwork.fi otsikolla Student Game ja voit päästä ilmaiseksi tapahtumaan mukaan (liput normaalisti 12€/kpl).

Kesätyöpaikkoja on nyt jo esillä sivuillamme ja koko ajan tulee lisää. Tarkoituksenamme onkin tarjota kattava paketti eri alan kesätöitä uransa alussa oleville Talenteille. Tämän hetken avoinna olevat kesätyöt voit katsoa TÄSTÄ.  Tammikuussa alkaa kuitenkin toden teolla tohina, kun Fortumin, Carunan, viher- ja infra-alan kesätyöpaikat avautuvat valtakunnallisesti haettavaksi sivuillemme.

2014 avautui myös Studentworkin oma sisäinen työnhaku sivusto http://www.joinstudentwork.com/. Haemme tälläkin hetkellä rekrytointiassistentteja mukaan kesätyöprojektejen toteutukseen, vahvistusta Helsingin mainioon myyntitiimiin ja rekrytoijaa Ouluun. Käy kurkkaamassa sivusto, jos HR-toiminta ja asiakaslähtöinen myyntityö ovat urahaaveinasi. Voin (ehkä hieman puolueellisesti) todeta, että ihastut alan parhaaseen tiimiin!


Hyvää uutta vuotta ja menestystä vuodelle
 2015 toivottaa Studentwork!


perjantai 7. marraskuuta 2014

Communications & Economic Affairs Advisor from Ciett visited Studentwork's Office in Helsinki

On 5th of November our office was visited by International Confederation of Private Employment Agencies (Ciett) Communications & Economic Affairs Advisor, Menno Bart.

Menno Bart from Ciett (fifth from left) and the crew from Studentwork Helsinki office

Menno Bart came to our office to talk with our Chief Executive Officer Heikki Karimaa about the direction that the private employment agencies are taking in Finland and how is the whole labour market looking in Finland and in Northern Europe.

Ciett is the authoritative voice representing the interests of agency work businesses. The organization was established in 1967 and it represents a sector that is today "the way to work" for more than 36 million workers around the world. Europe has it's own Ciett branch called Eurociett that Finlands own Private Employment Agencies’ Association HPL is member of.

One of Cietts missions is to seek greater recognition for the contribution that private employment agencies make to better functioning labour markets, especially in relation to three key aspects: job creation, access to and integration in the labour market of diverse groups of workers, economic growth and tax revenues. They also work to improve the image of the industry and help raise the quality standards of agency work business.





tiistai 21. lokakuuta 2014

"Brittiläinen Talent Q laajentaa Suomeen" - artikkeli Studentwork Sharperin ja Talent Q:n yhteistyöstä Pohjoismaissa

Studentwork Sharper sai yksinoikeuden käyttää Talent Q:n menetelmiä henkilöiden soveltuvuuden ja luontaisten ominaisuuksien mittaamiseen sekä asiakkaidensa sertifioimiseen ja kouluttamiseen Suomessa. Samalla Talent Q laajentaa Studentwork Sharper konsernin strategisen yhteistyökumppanuuden myötä Norjaan sekä Saksaan.  Mirja Vainio "Good News! from Finland" -sivustolta haastatteli Studentwork Sharper konsernin perustajajäsentä Lucas Geisleriä yhteistyöstä brittiläisen liikkeenjohdon konsultointiyrityksen, Talent Q:n kanssa. Alla artikkeli kokonaisuudessaan.

Brittiläinen Talent Q laajentaa Suomeen

Suomalainen Studentwork on saanut yksinoikeuden käyttää Talent Q:n menetelmää henkilöiden soveltuvuuden ja luontaisten ominaisuuksien mittaukseen. Maailmanlaajuisesti toimiva liikkeenjohdon konsultointiyritys Talent Q laajentaa Pohjoismaissa Suomeen ja Norjaan. Laajeneminen tapahtuu strategisena yhteistyönä suomalaisten yhtiöiden, Studentworkin ja Sharperin kanssa.

 Kuvassa Ruotsin Studentworkin työntekijöitä Andreas Dajen, Joel Grännby ja Axel Kvarmbäck.
Yhdessä yhtiöt rakentavat Suomeen ja Norjaan koulutus-, sertifionti- ja asiakaspalvelutoiminnot. Yhteistyö antaa suomalaisyhtiöille yksinoikeuden toimittaa, kouluttaa ja sertifioida asiakkaita Talent Q:n kehittämillä soveltuvuustesteillä Suomessa. Palvelutoimintoja varten Helsinkiin rakennetaan oma Talent Q -tiimi.
— Näin pystymme palvelemaan ja kouluttamaan suomalaisia ja pohjoismaisia asiakkaita paremmin, joustavammin ja paikallisesti omalla kielellä Talent Q:n eri sovellustesteissä, kertoo Lucas Geisler, Studentworkin ja Sharperin perustaja.
Sharper tekee asiantuntija- ja esimiesrekrytointeja, kun taas sen tytäryhtiö Studentwork on erikoistunut opiskelijoiden, vastavalmistuneiden sekä muutaman vuoden työkokemuksen omaavien alumnien vuokraukseen ja rekrytointiin. Molemmat yritykset tarjoavat jatkossa Talent Q:n työpersoonallisuuskyselyitä omissa toimeksiannoissaan. 
Talent Q on tunnettu erityisesti psykometrisistä työkaluistaan, joita käytetään henkilöiden soveltuvuuden ja luontaisten ominaisuuksien mittaukseen. Menetelmää käytetään apuna rekrytoinnissa ja HR-kehitystyössä. Sen avulla on mahdollista muun muassa rakentaa urapolkuja, kehittää tiimin työskentelyä ja tehdä henkilöstön osaamiskartoituksia.
Mirja Vainio

Lue lisää:

www.studentwork.fi
www.sharper.fi
www.talentq.fi

tiistai 7. lokakuuta 2014

Henkilöstöpalveluyritysten Liitto: Vuokratöissä viihdytään hyvin

Henkilöstöpalveluyritysten Liiton viestinnän suunnittelija Kirsi Tervamäki kirjoitti lehdistötiedotteessa seuraavasti Vuokratyöntekijätutkimuksesta, joka julkaistiin tänään 7.10.2014.

 "Vuokratyöntekijät viihtyvät työssään paremmin kuin suomalainen työntekijä keskimäärin. Tämä käy ilmi Vuokratyöntekijätutkimuksesta, joka julkaistiin Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää -seminaarissa Helsingissä 7.10.2014.

Vuokratyöntekijät ovat ohittaneet työtyytyväisyydessä muut palkansaajat.

– Asteikoilla 1-5 vuokratyöntekijät antavat arvosanaksi 3,88, kun heiltä kysyttiin miten tyytyväisiä he ovat työnsä sisältöön. Ei vuokratyötä tekevien arvosana on 3,71. Olemme iloisia näin hyvästä tuloksesta. Tämä kertoo siitä, että vuokratöissä viihdytään paremmin kuin yleisesti ajatellaan, HPL:n toimitusjohtaja Merru Tuliara sanoo.

Vuokratyöntekijät kokevat, että työn päämäärät ja tavoitteet ovat selkeitä ja että työkaverit arvostavat heidän tekemäänsä työtä. Vuokratyössä myös jaksetaan hyvin. Vuokratyötä myös suositellaan kaverille.

– 86 prosenttia vuokratyöntekijöistä suosittelisi vuokratyötä kavereilleen, Tuliara sanoo.

Vuokratyö on nopea keino työllistyä. Viikon sisällä työtä sai 45 prosenttia vastaajista, keskimäärin työtä saatiin 12 päivässä.

Reilusti töitä tarjolla.

Auktorisoidut henkilöstövuokrausyritykset tempaisevat työttömyyden nujertamiseksi. Yritykset tarjoavat yli 2000 avointa työpaikkaa eri puolilta Suomea. Näitä töitä tarjotaan Vuokratyömessuilla Turussa, Oulussa, Helsingissä ja Tampereella. Helsingissä työpaikat ovat tarjolla Helsingin Vuokratyömessuilla Vanhalla Ylioppilastalolla 7.- 8.10.

Vuokratyömessuilla henkilöstövuokrausyritykset tekevät yhteistyötä Uudenmaan Työ- ja elinkeinotoimiston kanssa.

– Uudellamaalla on lähes 92 000 työtöntä työnhakijaa. Erityisesti työttömiä on erityisasiantuntijoiden ja palvelu- ja myyntityöntekijöiden ammattiryhmissä, palvelujohtaja Anna Viitanen Uudenmaan TE-toimistosta sanoo.

Huolimatta työttömyysasteen noususta avointen työpaikkojen määrä on lievässä nousussa Uudellamaalla. Uudenmaan vahva ympäristö- eli cleantech- liiketoiminta saattaa olla yksi tulevaisuuden viennin kivijaloista yhdessä kemian teollisuuden kanssa.

Viitasen mielestä yhteistyö Vuokratyömessuilla on hyvä asia.

– Meillä kaikilla toimijoilla on yhteinen tavoite eli saada työttömille työpaikkoja ja yrityksille työntekijöitä.

Vuoden 2014 Vuokratyöntekijätutkimus on kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus. Tutkimukseen vastasi 5552 vuokratyöntekijää. Tutkimuksen toteutti Promenade Research Oy. Vuokratyöntekijätutkimus löytyy netistä http://www.hpl.fi/www/fi/toimialasta/tutkimukset.php

Helsingin Vuokratyömessut ovat osa Vuokratyöviikkoja, jotka järjestetään Helsingin lisäksi Turussa, Oulussa ja Tampereella 30.9.–9.10.2014. Helsingissä järjestetään myös Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää -seminaari. Lue lisää: www.reilujavuokratoita.fi/vuokratyoviikot

Lisätietoja: Merru Tuliara, toimitusjohtaja, Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL, merru.tuliara@hpl.fi, 040 562 6466."


maanantai 6. lokakuuta 2014

Studentwork Kaleva -lehdessä Oulun Vuokratyömessujen tiimoilta

Vuokratyömessut jatkuvat tällä viikolla Helsingissä ja Tampereella. Viime viikolla Turussa sekä Oulussa oli hyvä pöhinä päällä Studentworkin messupisteillä ja töistä kiinnostuneita riitti. Oulun korkeudella Studentwork oli päässyt Kaleva -lehteen ja paikalla oli rekrytointi spesialisti Kirsi Paavola ja rekrytointiassistentti Henri Ylisirniö antamassa kommentit messujen kulusta.

Kalevan toimittaja Arja Mikkola oli paikalla tutustumassa Vuokratyömessuihin Oulussa torstaina 2.10.2014 ja kirjoitti artikkelissaan "Vuokratöitä tarjolla kirjavasti" auktorisoiduista henkilöstöpalveluyrityksistä ja vuokratyötilanteesta Pohjois-Suomessa. Oulussa messuille oli osallistunut satoja toiveikkaita työnhakijoita ja Mikkola kirjoittikin artikkelissaan "Vuosittain ala välittää noin 2000 työpaikkaa. Työpaikoista on vuokratyövoiman käsissä vasta vajaa prosentti." Studentworkin Kirsi Paavola kuitenkin sanoi, että "paikkoja avautuu tasaiseen tahtiin. Ihan positiiviset näkymät". Studentworkillä onkin hyvät näkymät Oulussa ja tälläkin hetkellä Studentworkin kautta Oulussa työskentelee noin 50 henkilöä ja 20 eri paikkaan haetaan lisää väkeä.

Studentworkillä oli messuilla esillä muun muassa kiinnostava paikka Tukholman lähelle Ljusdaliin, johon etsitään suomenkielestä palveluneuvojaa, joka on reipas ja innokas tyyppi sekä halukas muuttamaan pidemmäksikin ajaksi Ruotsiin. Oulussa Studentwork etsii  kandidaatteja myös mm. erilaisiin IT-tehtäviin, sähköasennuksiin, elintarviketeollisuuteen ja elektroniikka kokoonpanijan tehtäviin.

Lähde: Kaleva (kuva: Tiina Wallin)

Vuokratyömessut jatkuvat tällä viikolla tiistaina ja keskiviikkona Helsingissä Vanhalla Ylioppilastalolla 7.10 klo 13-17 ja 8.10 klo 10-17. Koko Helsingin vuokratyömessujen ohjelman voit lukea TÄÄLTÄ. Messujen viimeinen etappi on Tampereen Koskikeskuksella klo 10-18. Tampereen ohjelmaan pääset tutustumaan TÄÄLLÄ.

Nähdään Vuokratyömessuilla!

Ps. Lisää infoa Oulun auki olevista paikoista sekä tällä viikolla Helsingissä ja Tampereella esillä olevista työpaikoista löydät sivuiltamme: www.studentwork.fi


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Intel Security is hiring!



Do you want to become a part of the world’s largest dedicated security technology company, and take part in interesting and varying client projects? Have you always wanted to use your testing and coding abilities to something significant, such as securing the on-line safety of everyone and everything connected to the internet? Do you wish to work alongside great colleagues with a common goal to make the cyber world a safer place? If so, come and hear about the career possibilities Intel Security is offering.

Together with McAfee/Intel Security (I will explain these brands in the following chapters, so be patient and keep reading J) we are organizing a recruitment tour. We are aiming to attract both future talents and people with a track record of achievements. We’ll visit four schools and after this we’ll organize an event, where we will invite all potential candidates from juniors to gurus. The schedule for the school tour is following:
  
o    7.10.2014 from 10am to 2pm: Laurea University of Applied Sciences, Leppävaara – Network to get work
o    8.10.2014 from 10am to 2pm: Helsinki Metropolia University of Applied Sciences, Bulevardi Campus, uuden kemian aula
o    14.10.2014 from 10am to 2pm: University of Helsinki, Kumpula Campus, Exactum
o    16.10.2014 from 10.30am to 1.30pm: Aalto University, house of Computer Science and Engineering
   6.11.2014 TalentIT fairs at Aalto University

In addition to telling you about amazing career opportunities (by the way, thesis workers are also welcome), we will be serving free coffee and tea! Even more reasons to come and have a chat with us. You will recognize us from Studentwork and Intel Security banners and beautiful smiles. Well, at least the former.

Finally - thank you for your patience - more information on our client company and the different brands: Intel Corporation is an American multinational corporation headquartered in Santa Clara, California. Intel is one of the world's largest and highest valued semiconductor chip makers, based on revenue. It is the inventor of the x86 series of microprocessors, the processors found in most personal computers. Furthermore, McAfee, part of Intel Security is the world's largest dedicated security technology company. On February 28, 2011, McAfee became a wholly owned subsidiary of Intel. In early 2014, Intel announced it would rebrand McAfee as Intel Security. However, while Intel Security is (mostly) used in the external communication of the company, the McAfee name still lives on in the product names.  Furthermore, if you are familiar with the field and have heard of a Finnish company called Stonesoft, it was acquired by McAfee in 2013. After this Intel Security has invested heavily in Finland and employed a significant number of new software professionals – the plan for year 2015 is to continue this growth.

To give you an overview of the size of Intel Corporation, here are some figures:
o    107 600 employees (at the end of 2013)
o    2013 net revenue: 52,7 billion US dollars
o    Offices in 70 countries

After the school tour we’ll hold an informal event, where we will outline Intel Security’s plans for the next 12 months and beyond. Thus, even if you are not considering a career move immediately we would love to meet you. The event will be held 5th of November at 5pm in Kamppi. In order to enroll to the event, read first HERE (Software Developer) and HERE (Quality Assurance Developer) what we are offering and you can also contact recruitment specialist Essi Heino for more information. While the recruitment focus is in these positions, Intel Security is always willing to hear about your experience and achievements related to other roles. 


Picture from McAfee’s previous recruitment event this March at our office
There will be several of the Intel Security team present at the event, so you will have the possibility to ask job related questions. The company is highly committed to finding the best employees and their HR personnel are flying over from England especially for the event. They can also tell you about international opportunities.

I am finishing with Intel Security’s Senior Recruitment Business Partner Paul Helbrough’s, UK office, words: “A few years ago the number of things connected to the Internet surpassed the number of people on Earth and by 2020 this number is expected to reach 50 Billion. Imagine that... for every living person there will be SEVEN devices connected to the internet. How would you like to work for a company committed to ensuring that this connected world is free from threats and is a safe environment for every corporation or individual. Well, that company is Intel Security and you can be a real part of this exciting challenge... are you up for it?”

We hope to see many of you at the events! J 

On behalf of Intel Security team,

Laura Lönnqvist
Key Account Manager
Studentwork Sharper

PS. As we are also looking for experienced professionals, we are cooperating with our sister agency Sharper. So you may find Sharper name in some advertisements. Now I’m done writing ;)  

More buzz from McAfee’s previous recruitment event.

torstai 2. lokakuuta 2014

Helsingin vuokratyömessuilla tarjolla yli 2000 työpaikkaa 7.-8.10.2014

Henkilöpalveluyritysten lehdistötiedote 29.9.2014:

Auktorisoidut henkilöstövuokrausyritykset tempaisevat työttömyyden nujertamiseksi Suomessa. Yritykset tarjoavat yli 2000 avointa työpaikkaa eri puolilta Suomea. Työpaikat ovat tarjolla Helsingin Vuokratyömessuilla Vanhalla Ylioppilastalolla tiistaina 7.10. klo 13–17 ja keskiviikkona 8.10. klo 10–17.

Tempauksen tarkoituksena on saattaa yhteen työtä hakeva ihminen ja työntekijää etsivä yritys. Vaikka Suomessa työttömyys on kasvussa, tietyillä aloilla on vaikea löytää työvoimaa eli työntekijä ja työnantaja eivät kohtaa, Henkilöstöpalveluyritysten Liiton toimitusjohtaja Merru Tuliara sanoo.

StaffPoint konsernin toimitusjohtaja Mika Kiljunen kertoo, tällä hetkellä tarvitaan erityisesti vakituisia, kokoaikaista työtä hakevia kaupan alan työntekijöitä sekä sähköalan ammattilaisia.

Toivomme, että niin nuoremmat kuin varttuneemmatkin työntekijät tulevat rohkeasti hakemaan töitä kauttamme, Kiljunen sanoo.

Miten pukeutua työhaastatteluun? Miten työntekijän kannattaa toimia, jos hänet on irtisanottu? Mikä on työnhakijan ura-agentti? Muun muassa näihin kysymyksiin vastataan Vuokratyömessujen tietoiskuissa.

Vuokratyö on oiva kanava saada työtä. Vaikka vuokratyö olisikin alussa lyhyempi määräaikainen työ, se voi johtaa vakituiseen työsuhteeseen. Henkilöstövuokrausyritykset yhdistävät myös osa-aikaisista töistä kokoaikaisia töitä.

Vuokratyömessuilla auktorisoidut henkilöstövuokrausyritykset tarjoavat vain reiluja vuokratöitä.

Vuokratyömessuilla haluamme kertoa, että vuokratyö ei ole enää peikko, jota pitäisi pelätä. Vuokratyö on ihan samanlaista työtä kuin muukin työ. Auktorisoidut henkilöstövuokrausyritykset ovat sitoutuneet noudattamaan reiluja pelisääntöjä, joten niihin voi luottaa, Tuliara sanoo.

Helsingin Vuokratyömessut ovat osa Vuokratyöviikkoja, jotka järjestetään Helsingin lisäksi Turussa, Oulussa ja Tampereella 30.9.–9.10.2014. Vuokratyöviikoilla on myös Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää -seminaari Helsingissä. Lue lisää: www.reilujavuokratoita.fi/vuokratyoviikot


Helsingin Vuokratyömessujen ohjelma: http://www.reilujavuokratoita.fi/reiluja_vuokratoita/fi/vuokratyoviikot-tapahtuma/vuokratyomessut_helsinki.php

Lisätietoja: Merru Tuliara, toimitusjohtaja, Henkilöstöpalveluyritysten Liitto HPL, merru.tuliara@hpl.fi, 040 562 6466.


torstai 11. syyskuuta 2014

Yli 2000 työpaikkaa tarjolla Vuokratyöviikoilla ympäri Suomen

Auktorisoidut henkilöstöpalveluyritykset tempaisevat syksyllä 30.9.2014 alkaen työttömyyden nujertamiseksi Suomessa. Vuokratyöviikoilla yritykset tarjoavat yli 2000 avointa työpaikkaa koko Suomessa. Työpaikat ovat tarjolla Turussa, Oulussa, Helsingissä ja Tampereella pidettävillä Vuokratyömessuilla. Myös Studentwork edustaa Vuokratyöviikoilla edellä mainituissa kaupungeissa ja on paikalla keskustelemassa seminaareissa henkilöstöpalvelualasta.

Vuokratyömessuille voi tulla kuka tahansa, joka etsii työtä, on miettimässä työpaikan tai alan vaihtoa tai jota työelämän nykykuviot mietityttävät. Avointen työpaikkojen lisäksi Vuokratyömessujen ohjelmassa on tietoiskuja muun muassa siitä mihin työnhaussa kannattaa panostaa ja miksi vuokratyö on oiva keino työllistyä. Vuokratyömessuille on vapaa pääsy.

Henkilöstöpalvelualan liiton toimitusjohtaja Merru Tuliara tempauksen takana olevista syistä: ”Vaikka taloustilanne Suomessa on kehno, henkilöstöpalveluyrityksillä on kaiken aikaa tarjolla satoja työpaikkoja ympäri Suomea. Me haluamme omalta osaltamme parantaa sitä, että työtä hakeva ihminen ja työntekijää vailla oleva työnantaja kohtaisivat entistä paremmin”

Turussa Vuokratyömessut käynnistyvät Kauppakeskus Hansassa tiistaina 30.9. klo 10. Kello 18 saakka on tarjolla töitä ja mielenkiintoisia tietoiskuja. Tietoiskuissa kerrotaan vinkkejä muun muassa onnistuneeseen työhaastatteluun ja omatoimiseen työnhakuun ja siihen miten toimia yt-neuvotteluiden jälkeen.

Oulussa Vuokratyömessut ovat avoinna torstaina 2.10. klo 10–17 Uudella Seurahuoneella. Yli 2000 työpaikan joukosta voi löytyä unelmaduuni ja tietoiskuista selvitä jokin mieltä vaivaava asia, kuten voiko vuokratyö toimia kanavana vakituiseen työhön, mihin asioihin rekrytoija kiinnittää huomiota hakuprosessin aikana ja kuinka onnistua videohaastattelussa.

Helsingissä 2-päiväiset Vuokratyömessut ovat avoinna Vanhalla Ylioppilastalolla tiistaina 7.10. klo 13–17 ja keskiviikkona klo 10–17. Kahteen päivään mahtuu avoimia työpaikkoja ja kiinnostavia tietoiskuja muun muassa onnistumisesta työhaastattelussa, sosiaalisen median hyödyntämisestä työnhaussa sekä työ- ja elinkeinotoimiston avusta rekrytoinnissa.

Tampereen Vuokratyömessut käynnistyvät Koskikeskuksessa torstaina 9.10. klo 10. Kello 18 saakka on tarjolla reilusti töitä ja kiinnostavia tietoiskuja muun muassa siitä, miten yksikin työkeikka voi olla elämän paras mahdollisuus, kuinka onnistua videohaastattelussa ja miten laatia hyvä CV.

Vuokratyömessujen lisäksi Vuokratyöviikoilla järjestetään kaikilla neljällä paikkakunnalla Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää -seminaarit. Seminaareissa keskustellaan työelämän muutoksesta työelämän tulevaisuuden asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi pohditaan yritysten kanssa joustavia ja reiluja työn tekemisen muotoja ja pelisääntöjä. Seminaareissa julkaistaan myös vuokratyöntekijätutkimuksen tulokset, joita työntekijät kommentoivat. 

Tulethan tutustumaan tarkemmin henkilöstöpalvelualan toimintaan ja nappaamaan vinkit tehokkaaseen työnhakuun!

Tavataan vuokratyöviikoilla!

 - Studentwork




perjantai 21. helmikuuta 2014

Mitä yhteistä on Studentworkilla ja ammattikorkeakoulu Metropolian tietotekniikan opiskelijoiden haalareilla?

Haalareilla, kuten Studentworkillakin, on pitkät perinteet nuorten osaajien tukena matkalla kohti uusia haasteita. Studentwork haluaa olla opiskelijaelämässä näkyvästi mukana ja helpottaa nuorten osaajien työllistymistä aina uran ensi askeleista valmistumiseen saakka. Haluamme olla opiskelijoiden tukena, kun he kohtaavat valmistumisen jälkeisen työelämän ensimmäiset haasteet. Tarkoituksenamme on pysyä opiskelijoiden kumppanina vielä haalareiden vaihduttua pukuihin, bleisereihin ja jakkuihin. Tarjoamme opiskelijoille mahdollisuuden liittyä Top Talent -verkostoomme, jossa nuoret osaajat pääsevät ammattitaitoiseen uravalmennukseen, tarkastelemaan ainutlaatuisia työmahdollisuuksia ja verkostoitumaan muihin Top Talentteihin.

Studentwork tekee aktiivisesti yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa, ja tänä vuonna halusimme olla mukana tukemassa Metropolian tietotekniikan opiskelijoita heidän haalareissaan. Mutta Metropolian tietotekniikan insinööreillä on jotain muutakin yhteistä Studentworkin kanssa kuin vain heidän haalareidensa ja Studentworkin logon värien yhteensopivuus. Tietotekniikan insinöörit muokkaavat vahvasti Suomen tulevaisuutta säilyttämällä ja kehittämällä suomalaista tieto-osaamista. Se on vahvuutemme nyt ja tulevaisuudessa, kun tuotantoa siirretään yhä vahvemmin Suomen rajojen ulkopuolelle. Studentwork puolestaan on osaamisen ja asiantuntijuuden HR-talo, joka pyrkii paitsi viemään suomalaista henkilöstöalan osaamista maailmalle, myös kehittämään suomalaista HR-kulttuuria jatkuvasti.

Haalareissa näkyminen tarkoittaa Studentworkille myös toimintaa arvojemme mukaisesti. Kannamme yhteiskuntavastuumme (RESPONSIBILITY) nuorten työllistämisessä ja autamme heitä selviytymään työelämässä kohdattavista haasteista. Kannustamme luovuuteen (CREATIVITY) – ja se jos mikä on arvostettu piirre IT-alalla. Ilman luovia innovaatioita jäämme paikallemme. Työelämässä IT-alan tekijöihin kohdistuu paljon paineita ja odotuksia. Heidän tulee toimittaa (DELIVER) asiakkaan vaatimuksiin sopiva tuote tai osaaminen niin laadukkaasti ja nopeasti kuin mahdollista. 

Mutta ennen kaikkea haluamme olla mukana siellä, missä haalaritkin ovat: opiskelijaelämän hauskoissa hetkissä (FUN)!

Studentwork

tiistai 14. tammikuuta 2014

Henkilöstöpalveluala esillä MTV3:n uutisissa

Henkilöstöpalveluyritysten liiton toimitusjohtaja Merru Tuliara kommentoi MTV3:n seitsemän uutisissa Etlan tutkimusta teknologian uhkaamista työpaikoista. Maailma muuttuu ja joustoa varmasti tarvitaan niin koulutuspolitiikassa kuin yksilötasollakin. Muuttuva maailma avaa kuitenkin myös mahdollisuuksia. Uusia työpaikkoja syntyy aloilta, joita emme välttämättä vielä edes tiedosta. 


Tuliaran kommentit löytyvät kohdasta 00:02:41