perjantai 21. joulukuuta 2012

Muutoksen tuulia Tampereelta

Studentworkin Tampereen poppoo on muutaman vuoden ajan pitänyt majaansa Tampereen ydinkeskustassa, Hallituskadulla. Väen lisääntyessä Hallituskadun tilat kävivät kuitenkin ahtaaksi ja oli aika etsiä uusi paikka minne asettua. Uutta tilaa etsittiin hartaasti ja harkiten, jotta se olisi sekä uuden upean ilmeemme mukainen että työntekijöiden ja -hakijoiden sekä asiakkaiden helposti tavoitettavissa. Nyt voin tyytyväisesti myhäillen ilmoittaa, että kirjoittelen tätä tekstiä mahtavan valoisassa ja avarassa uudessa toimistossamme, Tammelassa, Kyllikinkatu 15 katutasossa. Tarkemman karttalinkin löydät tästä.

Vaikka toimisto on meille uusi, rakennus ja tilat ovat osa Tampereen ja Tammelan historiaa. Näissä tiloissa on nimittäin aiemmin toiminut Emil Aaltosen perustama Aaltosen kenkätehdas (1913-1985). Tehdastilat muokattiin liike- ja asuinhuoneistoksi vanhaa kunnioittaen ja ensimmäiset uudet asukkaat ovat näihin tiloihin muuttaneet vuoden 1999 alussa. Meillä muuttolaatikoiden purkaminen ja sisustaminen jatkuu vielä, mutta on hienoa päästä tekemään töitä historiallisessa miljöössä. Ensimmäiset haastattelut sekä työntekijätapaamiset onkin jo pidetty ja lisää on tulossa kovaa vauhtia joulun jälkeen. Pirkanmaan ja Tampereen alueelta löytyy tälläkin hetkellä useita avoimia työpaikkoja, joihin voit lähettää hakemuksesi. Käy siis kurkkaamassa sivuiltamme, olisiko meillä vapaana juuri sinulle tarkoitettu työtehtävä ja voit päästä osaksi Studentworkin jatkuvasti kasvavaa osaajaverkostoa.

Nyt tämäkin toimisto hiljenee hetkeksi ja keskittyy syömään mahan täydeltä jouluruokaa sekä rentoutumaan ystävien ja perheen kesken. Palaamme työn touhuun taas välipäivinä ja pääsemme jo suunnittelemaan jotakin yhteistä kivaa työntekijöille ja -hakijoille tulevalle vuodelle…

Rauhallista joulun aikaa ja räiskyvää vuodenvaihdetta!

Lupsakan lumisin terveisin koko Tampereen toimiston väki  (kuvassa edustamassa myynti ja noh, Joulupukki ;))


Ps. Alla vielä muutama räpsy Tampereen toimistosta, muuttotohinassa napattuja.







maanantai 17. joulukuuta 2012

Nuoren osaajan rekrytointi

Yrityksemme visio on olla ensisijainen linkki nuorten osaajien ja työnantajien välillä. Tämä pitää sisällään sen, että haluamme nyt ja tulevaisuudessa, alati muuttuvilla työmarkkinoilla olla nopein, vaivattomin ja modernein sukkula, joka ampaisee opiskelijan kohti tulevaisuuden unelmatyöpaikkaa.  Jotta pystymme ylläpitämään vauhtiamme sekä vahvistamaan sitä tulevaisuudessa, tarvitsemme organisaation, joka on alan kirkkain asiantuntija juuri meidän alalla: nuoret osaajasuhteet. En koe, että yritys itsessään saavuttaa tarvittavan nopeuden ilman asiantuntevia henkilöitä. Tällä tarkoitan, että henkilöstön asiantuntijuus ja jatkuva kehittyminen ovat niitä elementtejä, mitkä vievät yritystämmekin eteenpäin. Työnantaja-/yrityskuvamme on mielestäni juuri niin vahva kuin mitä asiantuntijuutemme on henkilökohtaisella tasolla organisaatiossamme – seikka, minkä takia olemmekin päättäneet kirjoittaa osaamisestamme sekä asiantuntijuudestamme ulospäin näin blogimuodossa.

Asiantuntijuus ei ole yksinään arvon tuottamista – asiantuntijuus ja sen jakaminen on. Tässä blogissa tulemme kerran kuukaudessa kertomaan esimerkiksi alastamme sekä rekrytoinnin haasteista, onnistumisista ja trendeistä. Kirjoittajana on vuorotellen joku meidän asiantuntijatiimistä.

Ensisijaisen linkin asema ja tämän asiantuntijatason saavuttaminen ei tule olemaan helppoa. Työmarkkinat ovat tunnetusti menossa suuntaan, jossa hyvistä työntekijöistä on pulaa. Kamppailu tulee olemaan kovaa ja selviytyjät ovat ne yritykset, jotka kykenevät houkuttelemaan ihmisiä ja saavat heidät pysymään organisaatiossaan. Meissä näen yrityksen, joka uusiutuu, pysyy ketteränä, välittää työntekijöistään sekä jatkuvasti vahvistaa asiantuntijuuttaan.

Viimeiseksi vielä, kirjoitukseni otsikko, ”nuoren osaajan rekrytointi” on myös käsite jonka haluan avata. Nuori osaaja on potentiaalinen, ns. lahjakas pelaaja, joka varataan taalajäille ja jossa siintää tulevaisuuden menestys. Suomessa meillä on erittäin hyvä koulutuskoneisto, ja tämän kautta saamme nykypäivänä suhteessa paljon koulutettuja työmarkkinoille. Ehkä juuri tämän seikan takia koenkin, että asenne on yrityksellemme tärkein nuoren osaajan ominaisuus. Motivaatio, oppimisen halu, itsensä johtaminen ja vastuunkanto ovat mielestäni joitakin hyvän asenteen sisällä pitäviä asioita. Koulutuksellisesta näkökulmasta koen, että asioita pystyy helposti opettamaan, mutta oikeanlaisen asenteen opettaminen, esimerkiksi tietyn arvomaailman omaksuminen, on paljon haastavampaa. Tämän takia resurssin tai potentiaalin, jonka organisaatio haluaa rekrytoida, pitää olla enemmän arvopohjainen kuin tietopohjainen.



Näin ajattelee tänään,

Jonas Weckström
HR-johtaja
Studentwork Sharper Oy

perjantai 7. joulukuuta 2012

Studentwork ja JAMK yhteistyöhön

Yrityksemme toiminta perustuu strategisten kumppanuuksien luomiseen. Kumppanuudet ovat aina yhtä tärkeitä, oli sitten kyse työtekijöistä tai -hakijoista, asiakasyrityksistä tahi oppilaitoksista. Pidämme aktiivisesti yhteyttä moniin eri alojen oppilaitoksiin mm. Brand Coordinatoreidemme avulla. Brand Coordinatorit ovat meidän omia sanansaattajiamme, koululähettiläitämme, jotka pitävät huolen siitä, että Studentworkin ja oppilaitoksen yhteistyö pelaa parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Viime viikolla Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMK julkisti uudet kumppaninsa, ja Studentworkilla on kunnia päästä mukaan JAMKin kumppanuusyritysten joukkoon. Kuten JAMKin kotisivuilla lukee, kumppanuusyhteistyö on JAMKin ja yrityksen välistä pitkäaikaista ja kokonaisvaltaista yhteistyötä, jonka tavoitteena on kehittää yhteistyön systemaattisuutta, tuoda laaja-alaisia ratkaisuja yrityksen tarpeiden ja JAMKin tarjonnan yhteensovittamiseksi sekä mahdollisesti rakentaa uusia yhteistyön muotoja. Kumppanuusyrityksen kanssa tehdään kumppanuussopimus, jossa määritellään yhteistyön muodot sopimuskaudella. Systemaattinen yhteistyö liittyy yleensä räätälöityihin koulutuksiin, opiskelijoiden rekrytointiin, työharjoitteluun, yhteiseen näkyvyyteen sekä osaamisen vaihtoon liittyviin asioihin.


Jyväskylän toimistomme rekrytointispesialisti Miika Nykänen: "Odotamme paljon tältä yhteistyöltä, ja uskomme sen tuovan mukanaan paljon hyvää tulevaisuudessa. Toivomme myös, että pystymme tulevaisuudessa luomaan muitakin hyviä kontakteja Keski-Suomen alueen oppilaitoksiin!"


Jyväskylän toimistomme sijaitsee osoitteessa Yliopistonkatu 26 A, 3. kerros.